tiistai 18. maaliskuuta 2014

TEINIMEININKIÄ



Edellisessä postauksessa vihjasin maalanneeni kirkuvan pinkkejä huonekaluja. Mitä niistä sitten tuli?

Puunväriset laminaattikaapinovet oli mustista toimistokalusteista, jotka ostin paikalliselta kirppikseltä. Setissä on kaksi matalaa kaappia ja yksi korkea, jossa yläosa rulokiskoilla. Rulo-ovi on puunvärinen, mutta siihen en koskenut -koin sen maalaamisen kuuluvaksi sarjaan "mahdoton tehtävä". Väri on hyvin lähellä koivuparketin sävyä, joten menee sellaisenaankin.



Toisen kaapin taustalevy pitää vielä korjata.


Maalauksen jälkeen kiinnitin ovet takaisin paikoilleen. IKEAsta kävin hakemassa valkean pöytälevyn. Lapsi A sai makuuhuoneeseensa tyttömäisen ja esiteinin makuun menevän kirjoituspöydän korkean kaapin kanssa. Pöytälevy on riittävän pitkä, että kaverikin mahtuu tarvittaessa mukaan askartelemaan tai piirtelemään.




Koko setille tuli hintaa 74 euroa + maalaustarpeet. Punaiset maalisävyt ovat yllättävän kalliita, mutta tästä purkista tulen käyttämään maalia myöhemmin, joten hukkaan ei mene loppujämätkään.

Kaikkia pinkiksi maalaamiani kalusteita en tuhlannut vielä tähän projektiin. Maalatun keittiökaapiston laatikoiden etulevyt on nyt tapetoitu Makuuhuone nro 1:n kirjavalla tapetilla. Katsellaan myöhemmin, mitä niistä tulee. Eivät ole vielä valmiita!




1 kommentti:

  1. Hienot! Jos haluat maalata rulokaapin liukuoven, suojaa kaikki muut osat sisältä ja ulkoa ja käytä maalaamiseen sprayta. Sillä saa niin ohuet kerrokset että osat eivät kivety. Liikuta maalauksen jälkeen kuivana ennen toista kerrosta.

    VastaaPoista