perjantai 28. helmikuuta 2014

SUURIA SUUNNITELMIA

Asunto on ja sinne pitäisi päästä asumaan. Tyydyin suhteellisen rankkaan kompromissiratkaisuun asunnon rakenteiden, sijainnin, mallin ja koon kanssa, joten nyt haluan häivyttää sen kaiken mahdollisimman näkymättömiin. Siksi remontit. Haaveet on tietenkin eri asia kuin tekeminen, mutta aloitamme silti haaveista. Ne ovat mukavampia, helpompia ja halvempia.

1. Kylpyhuone
Vanha ja huonokuntoinen. Tarkoitus olisi päästä eroon Pukkilan 90-luvusta. Saunakin kaipaa päivitystä. Vähemmän pinttymiä, kakkaa ja kökköä.





2. Keittiö
Pitääkö vai eikö pitää? Siinä pulma. Keittiö edustaa alkuperäistä 80-luvun käytävämallia. Kaapit ja koneet ovat vanhat ja säilytystilaa vähän. Saisinko ensimmäisen kerran elämässäni suunnitella keittiön? Pakko saada! Saisin.

3. Olohuone.
Ne isokukkaiset tapetit. Ruskeavalkoiset, yhdistettynä beigeen maalattuun seinään. Ei ollenkaan minun juttuni. Toivottavasti pian entinen juttu.




4. Eteinen
Kamalat beiget lastulevykaapit käytävän molemmilla laidoilla. Niiden kanssa kaipaan jumalallista ihmettä! Tuulikaappi on nykyisellään täysin käyttökelvoton. Senkin neliömetrin voisi käyttää hyödyksi.




5. Makuuhuone nro 1
No ne samat kamalat lastulevykaapit. Sinällään ihan kaunis valaistu efektimaalaus seinässä, mutta kultainen. Tämä huone on kyllä siistikuntoinen, vaikkakin tylsän valkoinen. Värejä! Mutta ei kultaa...




6. Makuuhuone nro 2
Ihan kamalat vaaleankeltaiset tapetit, jotka tummentuneet saumoista ja reunoista. Haluan niistä eroon! Mitä vain tilalle. Tai no, lähes mitä vain. Ainakin yksi vaatekomero.

7. Makuuhuone nro 3
Missä tämä on? Voihan markkinoiden halvin maalisuti...olen ostanut liian pienen asunnon!


Mitä tässä asunnossa sitten jää jäljelle? No esimerkiksi ulko-ovi, ikkunat, kantavat väliseinät ja osa lattiasta!



2 kommenttia:

  1. Niin kiva kun päätit aloittaa bloggaamisen sun remontista! Jään mielenkiinnolla odottelemaan tulevia päivityksiä ja toivotan tsemppiä remonttiin!! :D

    VastaaPoista
  2. Kiva, että on kiinnostusta! Sitten on mukavampi kirjoittaakin :) Kiitos tsempeistä, kyllä niitä tarvitaan!

    VastaaPoista